Toipuminen kirurgisen toimenpiteen jälkeen

Ennenkuin luet tämän, ja varsinkin jos sinulla on vasta alkavat ikämerkit, suosittelen tutustumaan kotona tehtyyn mikroneulaukseen. Jos itse olisin tutustunut siihen aikaisemmin, uskon että olisin voinut lykätä kirurgiset toimenpiteet muutamalla vuodella eteenpäin.
Suositus toipumisajasta ("edustuskunto") on yleensä 2-4 viikkoa. Itse en ole minkään toimenpiteen jälkeen ollut 9 päivää kauemmin poissa töistä (teen päätetyötä). Toimenpiteestä riippuen turvotusta on ollut silloin vielä jonkin verran. Noin 6 viikkoa menee ennenkuin mustelmat ovat hävinneet kokonaan. Katso alempana vinkit merkkien peittämiseen.
Kauneusleikkaus toipuminen ennen jälkeen
4 päivää toimenpiteen jälkeen,
ilman meikkiä
Kauneusleikkaus toipuminen ennen jälkeen
4 päivää toimenpiteen jälkeen, meikattu
Kauneusleikkaus toipuminen ennen jälkeen
8 päivää toimenpiteen jälkeen,
ilman meikkiä
Kauneusleikkaus toipuminen ennen jälkeen
8 päivää toimenpiteen jälkeen, meikattu
Kauneusleikkaus toipuminen ennen jälkeen
5 viikkoa toimenpiteen jälkeen,
ilman meikkiä

Näin olen saanut merkit peitettyä

Salaisuus on kosteiden ja kuivien aineiden yhdistäminen niin, että meikkikerroksesta tulee peittävä ja kestävä.

Tässä "resepti" jolla olen saavuttanut yllä olevien kuvien tilanteen.

  1. Laita ensiksi perusvoidetta jota normaalistikin käytät. 
  2. Tämän jälkeen vaaleanpunaista puuterimaista poskiväriä. Poskiväri imeytyy perusvoiteen mukaan huokosiin, ja sävyttää ihon pohjaväriä joka sinulla nyt todennäköisesti on tumma tai kellertävä. 
  3. Poskivärin päälle peiteväriä. Suosittelen Vichy Dermablend peiteväriä (puikko)
  4. Poskväriä ja peiteväriä voit tarvittaessa laittaa toisenkin kerroksen. 
  5. Viimeisenä puuteria. 
  6. Jos silmät ovat mustelmissa, käytä tummaa (liilanväristä) ja punertavaa luomiväriä; niihin sävyihin uppoavat mustelmat hyvin. Olen jopa tehnyt sitä, että vähän ajan kuluttua toimenpiteestä, käytin toisella luomella luomiväriä, ja toisella ei, koska siinä oli "luonnollista" luomiväriä eli mustelma! 😉 

Hanki tuotteet etukäteen ja testaa että ne peittävät riittävästi (meikkaa vaikka mustelma tai muu tumma alue), ja että meikkikerros pysyy.

Lisäksi, varsinkin jos on turvotusta, kannattaa hankkia ja ruveta käyttämään jo etukäteen silmälaseja (jos ei siis käytä ennestään). Feikkilaseja saa kympillä vaikka tavaratalosta. Ja löytyyhän niitä kalliimpiakin. Lasien taakse piiloutuu tehokkaasti kaikenlaiset merkit. Myös kampauksella voi vaikuttaa. Pitkät hiukset on etu.



Arvet

Leikkausarvet pyritään aina sijoittamaan mahdolli­simman näkymättömiin ihon luonnollisten poimujen kulkusuunnan mukaan. Toimenpiteestä riippuen arvet voidaan sijoittaa myös hiuspohjaan, jolloin hiukset tietenkin peittävät ne. Kasvojen kohotukseni viillot menivät ohimoista (hiusten seassa), korvien yläpuolelle, korvien etureunaa pitkin ja korvien taakse.
Arvet kasvojenkohotus
Arvet kasvojenkohotus
2 päivää

4 päivää
Arvet kasvojenkohotus
Arvet kasvojenkohotuksen jälkeen
7 päivää

2 ½ kuukautta
Arvet kasvojenkohotus
Arvet kasvojenkohotuksen jälkeen
6 kuukautta 1 vuosi

Ruvet suojaavat haavaa ja niiden alla iho paranee ja uutta kudosta muodostuu. Älä siis poista rupia väkisin, vaan anna niiden olla. Jos ruven poistaa liian aikaisin, tulee helposti mukaan myös uutta ihoa muodostavaa kudosta, ja voi jäädä kuoppia. Siinä vaiheessa kun rupi irtoaa itsestään esimerkiksi pesun yhteydessä, se on merkki siitä että haavan parantamisprosessi on siinä vaiheessa että ruvesta ei ole enää hyötyä.


Hematooma

Kasvojen kohotuksen jälkeen minulle tuli sellainen komplikaatio kuin hematooma, eli ihon alainen verenpurkauma. Siitä toipumisesta lue lisää täältä.

6 kommenttia :

  1. Kiitos paljon näistä kuvista. Auttaa varmasti monta ihmistä valitsemaan oman paikkansa. Missään muualla en ole Suomessa nähnyt tällaisia kuvia leikkauksen jälkeen. Nämä ovat hyviä. Voitko laittaa vielä lisäkuvia noista korvien arvista puolen vuoden ja vuoden kohdalla. Kiitos sinulle tästä blogista. Kuvat tuovat siihen mielenkiintoa, koska ei tarvitse oman mielikuvituksen varassa olla ja kuvitella miltä lopputulos näyttää. Hienoa, että sait noin hyvän tuloksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitos kommentistasi! Lämmittää sydäntä tosi paljon kuulla että blogistani on oikeasti hyötyä joillekin. Mielelläni laitan jatkokuvia arpien parantamisprosessista, puoli vuotta tulee just pian täyteen.

      Poista
  2. Onpa hyvin parantuneet arvet :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä :) Nykyään, eli pian puolitoista vuotta faceliftin jälkeen, uskallan kyllä pitää hiukset kiinni, kukaan ei enää arpeja huomaa.

    VastaaPoista
  4. Hei
    Mahdatko enään vastailla näin vanhaan ketjuun? Toivottavasti! :)
    Kiinnostaisi tietää, että käyttikö arville jotain arpivoidetta tms. Ja jos niin mitä merkkiä ja kuinka pian toimenpiteen jälkeen aloitit voiteen käytön? Ja kauanko käytit sitä?
    Entä oliko sinulla kauan tunnottomuutta korvissa tai poskilla tai muualla ja palautuuko tunto kuinka nopeast? Kiitos blogista ja vastauksestasi!

    VastaaPoista
  5. Moikka! Kyllä minä vastaan :) En käyttänyt mitään aripvoidetta enkä muuta. Facelift-toimenpiteestä on jo sen verran aikaa (yli 5 vuotta), etten ihan yksityiskohtia muista, mutta tunnottomuutta ei ainakaan ollut niin että se olisi jäänyt erityisesti mieleen. Sen muistan, että oli tuommonen "kiristynyt" tunne kasvoissa ensimmäiset viikot leikkauksen jälkeen, mutta epämiellyttävältä sekään ei tuntunut. Mukavaa talven jatkoa sinulle!

    VastaaPoista



- Sisältää mainoslinkkejä -



Sivustoni sisältää tähdellä (*) merkittyjä affiliatelinkkejä. Periaatteeni on rehellisyys. En sijoita sivustolleni mitään sellaisia tuotteita joita en pysty allekirjoittamaan. Keneltäkään mainostajalta ei ole tullut minulle yhtäkään pyyntöä kaupallisesta yhteistyöstä (ainakaan vielä). Teen siis niin, että kun löydän hyvän tuotteen jota haluan suositella muille, lisään tiedon blogiini, riippumatta siitä, sisältyykö se affiliateohjelmaan vai ei. Kaikki linkit eivät siis ole affiliatelinkkejä, vaan suuri osa on vain infoa jota haluan jakaa. Blogini ensisijainen tarkoitus on kansan valaiseminen asioista, josta on vaikeaa löytää käytännön tason konkreettista tietoa.

Korukauppa Savanni.com